Miten vanhemmat voivat auttaa luokkaretken järjestämisessä

Ah, luokkaretki tulossa ja koulu pyytää vanhemmilta kaikkea mahdollista jotta saataisiin rahoitus retkelle. Rahoitus ei nimittäin ole koulun vastuulla, vaikka se onkin yleinen harhakäsitys. Asioiden mallikkaan sujumisen takaamiseksi, kannattaa tehdä selkeitä sääntöjä sekä harjoittaa sujuvaa tiedonkulkua koulun sekä muiden lasten vanhempien välillä. Näin saadaan kitkettyä pois väärinkäsityksiä sekä konflikteja.

Koululaisten luokkaretki

Suunnittelu

Vanhemmat voivat ilman muuta osallistua suunnitteluun, sillä kyse on heidän lapsistaan ja heidän tulisi olla mukana päättämässä mikä on sopiva luokkaretken kohde tai aktiviteetti. Vanhemmista jotkut kannattaa valita vastuuhenkilöiksi, jotka johtavat suunnittelua ja matkan hoitamista. Vastuuhenkilöt huolehtivat myös että tieto kulkeutuu kaikille ajoissa. Vanhempien olisi hyvä päästä jonkun näköiseen yhteisymmärrykseen siitä, mitä keneltäkin voidaan vaatia. Kaikki eivät ole halukkaita osallistumaan rahoittamiseen tai tuotteiden myymiseen varainhankinnan takia.

Matkan kohde on myös asia, jonka päättämiseen vanhemmat voivat osallistua. Aina ei välttämättä kannata jäädä Suomen sisälle vaan esimerkiksi Pohjois-Suomessa asuvat koululaiset voivat hyvin suunnata luokkaretkelle myös esimerkiksi Norjaan. Tällöin lapsille kannattaa myös opettaa myös norjan alkeita ja yksinkertaisia kysymyksiä. Jos siis vaikkapa yhteiskuntaopin tunnilla käsitellään taloustieteessa liiketoiminnan siirtymistä verkkoon, voivat nuoret etsiä tietoa, kuinka tämä tapahtuu Norjassa, googlaamalla ”hvordan starte nettbutikk?”. Tai mikäli biologian tunnilla käsitellään nisäkkäitä, kannattaa norjan kieliset vastineet esimerkiksi hirvelle ja jänikselle käydä läpi.

Tehkää selväksi lapsille että retkellä ei saa ketään kiusata, ketään ei jätetä aktiviteettien ulkopuolelle jotta kaikilla on onnistunut retki. Laatikaa myöskin lista asioista joita oppilailta ei saa löytyä mukanaan, kuten teräaseita tai sytkäreitä tai mitään muutakaan mistä voisi mahdollisesti olla haittaa itselle tai muille.

Varainhankinta

Tärkein asia mikä täytyy saada hoidettua, on varainhankinta, ilman rahaa ei ole retkeäkään. Tässä käännytään usein heti vanhempien puoleen. Ensin kysytään onko vanhemmilla rahaa rahoittaa retkeä, jos ei rahaa heru niin usein luokka myy jotain, kuten makeisia tai villasukkia.

Erilaisia varainhankinta kampanjoita on netti pullollaan, sieltä vaan valitsemaan luokalle sopivaa myyntiaihetta. Tämä on varmasti vanhin ja suosituin tapa hankkia luokkaretkirahat. Jos luokka ja mahdollisesti opettaja pysyvät samoina pitkään, voidaan varainhankinta aloittaa jo ajoissa. Vuonna nakki ja makkara kun minä olin ala-asteella, keräsimme neljännestä luokasta asti varoja ja lähdimme ulkomaille viikoksi retkelle.

Myös koulun tapahtumissa luokka voi vaikka leipoa tai askarrella myytäviä tuotteita joiden tuotot käytetään luokan hyväksi. Tämä on pieni vaiva jos jokainen vanhempi tuo yhden erilaisen leivoksen ja niitä myydään vaikka joulujuhlassa ym.
Pienistä myyjäisistä ja muista tavoista rahoittaa retki, saattaakin kasvaa pian iso kassavirta.

Muista tarkistaa lupa-asiat ennenkuin alat keräämään varoja, tai myymään keksejä ovelta ovelle. Poliisi osaa vastata kysymyksiin näissä asioissa.

Kuljetuksen järjestäminen

Kannattaa aloittaa kilpailutus jo hyvissä ajoin ja varata kuljetukset ennakkoon. Jos vanhemmista löytyy esimerkiksi linja-autokortilla varustettu henkilö, voivat kuljetuskustannukset tippua todella paljon hänen ajaessa autoa. Ja jos kyseessä on pienempi ryhmä, esimerkiksi vuokraamalla normaalin minibussin luokka voi saada edullisen ja kätevän kyydin, joka on käytössä koko retken ajan.

Kiva luokkaretki

Retkellä

Retkellä voivat vanhemmatkin olla mukana, etenkin jos lähdetään jonnekin vähän kauemmas matkaan. Retkellä tarvitaan muutenkin huoltajia tai valvojia, jos on lapsia joiden omat vanhemmat eivät pääse matkaan, voivat muiden vanhemmat ilmoittautua heidän valvojikseen. Olisi hyvä että yhdellä aikuisella on maksimissaan 3-4 valvottavaa lasta, mukaan lukien omansa.

Retkelle täytyy tehdä myös suunnitelmia ja aikatauluja, huolehtia siitä että kaikilla on tarvittavat asiat mukana, pitää huoli ettei kukaan eksy ym. Jos matkustetaan ulkomaille asti, on katsottava että kaikilla on passit ja muut lennolle tarvittavat asiat kunnossa.

Retken tärkeys

Nykyaikainen kiireinen elämäntyyli voi näkyä jo koulussa. Enää ei ole samanlaisia opetussuunnitelmia kuin oli ennen, ja ulkona liikutaan yhä vähemmän internetin ja älypuhelimien takia. Ihan pieni retkikin voi olla hyväksi, päiväretki vaikka huvipuistoon tai katsomaan fudis matsia voi olla todella mielekästä nuorille puurtajille. On myös hyvä luoda positiivisia kokemuksia koulunkäyntiin liittyen, se auttaa nuoria jaksamaan ja antaa jotain muisteltavaa sitten kun kasvavat isoiksi.

Retki voi olla kouluvuoden kohokohta, ja sitä kannattaa odottaa. Suunnitelkaa retki siis mahdollisimman hyvin, jotta vältytään pettymyksiltä ja saadaan kaikille hyvä retkikokemus.

Sofia on tehnyt videon luokkaretkestään: 

Pelkkä luokkahuoneessa istuminen ei ole hyväksi kenellekään, ja se pitäisi meidän aikuistenkin muistaa. Ottakaa itsekin välillä pieni happihyppely tunkkaisesta toimistosta, huomaatte kyllä eron virkeysasteissanne ja jaksatte taas.

Luokkis tarjoaa apua ja vinkkejä kaikkeen mikä liittyy luokkaretkeen: http://www.luokkis.com

 

Navigation